GAMBIA JA SENEGAL 19.2 - 6.3.2019
19.2.2019 Saapuminen Gambiaan
Aamulla oli herätys kello kuusi ja lähdimme pojan luota yökylästä kohti lentokenttää tuntia myöhemmin. Lento Banjuliin lähti hieman myöhässä yhdeksän jälkeen. Saavuimme Gambiaan aikataulussa iltapäivällä neljän aikoihin ja Sunset hotellilla olimme paria tuntia myöhemmin. Olin sopinut tapaavani vakio-oppaani Mamadoun vielä myöhemmin illalla, mutta paikalle ilmaantui Sainey Barry. Mamadou oli saanut opastuskeikan Marokkoon ja tapaamme hänet ehkä muutaman päivän kuluttua. Iltamyöhällä istuimme vielä hetkisen hotellimme terassilla ja katselimme mereen heijastuvaa täysikuuta.
|
Sun Beach hotelli
20.2.2019 Lähialueeseen tutustuminen, Cape road`n ympäristö
Levottomasti nukutun yön jälkeen heräsimme aamuseitsemältä. Merellä tuuli kohtuullisen kovaa, mutta lämpötila oli jo lähes kaksikymmentä lämpöastetta. Aamupalan jälkeen lähdin kävelemään yksin hotellilta etelään Cape road -tien suuntaan. Rannalla hotellin läheisyydessä oli rantaravintola ja makeanveden allas, johon pysähdyin hetkeksi kuvaamaan. Räyskät liitivät veden pinnassa, kirjokalastaja saalisteli ja haarahaukka kantoi nokassaan risuja pesäänsä. Cape Roadin sillalla oli pikku- sekä isokuovi sekä muutama sahelinpaksujalka. Taivaalla kaarteli keltapäähaukka. Palasin hotellille puolen päivän aikaan ja Mamadou soitti tulevasta Senegalin retkestä. Vielä iltapäivällä kävelimme hotellin läheisellä rannalla ja kuvasin hotellihuoneen edustalla lehmähaikaraa sekä kolmea paimenharakkaa.
|
Sun Beach hotellin ranta
Tarja Calypso baarissa
Calypso baarin lampi
Räyskä (Sterna caspia) juomassa
21.2.2019 Banjul ja Kotu
Oppaani Sainey saapui hotellille yhdeksän aikaan ja suuntasimme Banjulin suuntaan. Pomppuinen ja pölyävä merenrantatie oli pettymys. Oli korkean veden aika ja lokit ja kahlaajat olivat kaukana rannasta, joten suuntasimme Kotun alueelle. Matkalla kuvasin sähkölangalla istuvaa arovarpushaukkaa ja pensaassa piilottelevaa rosvohaukkaa. Petolintujen ruokinta oli käynnissä, haarahaukat ja huppukorppikotkat kiertelivät ympärillämme. Cykle Tracin varrella bongasimme savannivarpuspöllön sekä neljä pelikaania taivaalla kaartelemassa. Päivälevon jälkeen kävelimme Tarjan kanssa rantaa pitkin läheiselle tekolammelle ja oluttauon aikana havaitsimme lammikossa useita krokotiilejä. Räyskät ja harmaapäälokit kävivät lammella juomassa. Pari kaislamerimetsoa ja kolme kirjokalastajaa sukeltelivat saaliin toivossa.
|
Banjulin rantatie
Kotun opastuskeskus
Petolintujen ruokintaa
22.2.2019 Bajakarr ja Bintang
Aamuseitsemältä olimme jo aamupalalla ja puoli kahdeksan lähdimme oppaamme Saineyn johdolla Gambiajoen eteläpuolta idän suuntaan. Pääkohteemme tulisi olemaan Kampanti-niminen viljelyalue noin sadan kilometrin päässä Banjulista. Toivoimme näkevämme petolintuja ja jo matkalla pääsin kuvaamaan harmaatuulihaukkaa sekä kaartelevaa rosvohaukkaa. Ensimmäinen uusi Gambiapinna tällä reissulla oli oksalla päivystävä afrikanlauluhaukka. Saavuimme Kampantiin ja hetkisen kierreltyämme pysähdyimme puun varjoon tarkkailemaan läheiselle juomapaikalle saapuvia lintuja. Afrikanvuorikotka saapui juomapaikalle hätistäen muut linnut kauas taivaalle, taas gambiapinna. Vielä lopuksi kaksi sirokotkaa kaarteli yllämme, viimeksi olin nähnyt kyseisen petolinnun Keniassa kolmekymmentä vuotta sitten. Pysähdyimme Bintangissa lounaalle Abcas Creek Lodgeen. Terassin juomapaikalla sain kuvattua värikkään ja äänekkään viikunakottaraisen. Palasimme hotellille viiden aikaan ja ruuhka markkinapaikoilla oli melkoinen. Kiitimme opastani onnistuneesta petolinturetkestä. Pulahdimme mereen hikisen päivän päätteeksi.
|
Kampantin avointa viljelyaluetta
Lepohetki petolintujen juomapaikalla
Nuori afrikanvuorikotka (Hieraeetus spilogaster)
Lounastauko Abcas ravintolassa
23.2.2019 Farasuto Forest
Päivän retkikohteeni oli Farasuton metsä ja avoin pensaikkoalue Kuloron läheisyydessä. Automatkaan Saineyn kanssa kului reilu tunti, koska ruuhkaa teillä viikonloppunakin riittää. Oppaani mukaan ilmapiiri Gambiassa on muuttunut parempaan suuntaan uuden presidentin myötä. Poliiseja näkee harvakseltaan teillä partioimassa ja ihmiset uskovat korruptionkin maassa vähenneen. Saavuimme Farasutoon yhdeksän jälkeen ja kaikki Kuloron taajaman asukkaat tervehtivät opastani hänen kotikylässään. Tältä alueelta tulevat lähes kaikki Gambian osaavat lintuoppaat. Mukaamme lyöttäytyi nuori opasharjoittelija ja hänen tarkkojen silmien ansiosta löysimme kaksi nauhakehrääjää sekä puissa piilottelevan valkonaamapöllösen. Jatkoimme tiheään metsään, josta löysimme harvinaisen afrikanpöllön. Vesialtailla elää luonnonvaraisia krokotiilejä ja yhdessä englantilaisen lintuharrastajan kanssa havaitsimme pensaikossa piilottelevan silmälasihaikaran. Sainey johdatti minut lintujen juottopaikalle, jossa näimme harmaahunaja- ja hunajaoppaat. Täplähunajaopas jäi tälläkin kertaa näkemättä. Päivän ainut uusi gambiapinna oli yllättäen leppälintu. Illalla nautimme hotellin erinomaisesta illallisesta sekä viihdyttävästä live reggaemusiikista.
|
Farasuto
Oppaamme Sainey Barry
Nauhakehrääjä (Caprimulgus climacurus) päivälevolla
24.2.2019 Old Cape Road
Tänään oli suunnitelmana viettää päivä hotellilla leväten. Aamulla Tarja tunsi olonsa heikoksi, ilmeiseti eilisestä malarialääkityksestä johtuen. Tarja jäikin hotellille lepäämään ja päätin lähteä lähiretkelle Old Cape Roadin alueelle. Pysähdyin Calypso-baarin altaille ja kuvasin lentäviä pikku- ja afrikanpalmukiitäjiäkiitäjiä. Parvi pronssimanikkejä lehahti pensaasta lentoon ja abessiniansininärhi oli mukavasti kuvattavissa. Cape Roadin sillalla kaarteli guineanhaarapääskyjä, kaksi kuningastiiraa lensi joen suuntaan ja muutama mehiläissyöjä oli hyönteisjahdissa yläpuolellani. Palasin hotellille puolen päivän aikaan ja Tarjankin olo oli parantunut tunnin levon ansiosta. Illalla ennen auringonlaskua kuvasin Cape Pointissa ohilentäviä lokkeja ja tiiroja. Kaksi pikkukuovia ruokaili rantahietikolla. Ilta oli poikkeuksellisen tuulinen, joten ehdin vielä hotellihuoneessa katsoa päivän valokuvat.
|
Old Cape`n rantatie
Old Cape`n suojelualue
Kirjokalastaja (Ceryle rudis)
25.2.2019 Abuko Forest
Aamun suunnitelmissa on käynti legendaarisessa Abukon metsässä. Sainey saapui aamulla kahdeksalta ja lähdimme kohti tuttua metsäaluetta. Liikenne oli onneksi normaalia hiljaisempaa ja saavuimme opastuskeskukseen hieman ennen yhdeksää. Polun alkupään lammikolla olen aikaisemmin kuvannut afrikankeisarikalastajaa, mutta nyt emme lajia nähneet. Sainey kertoi kalastajan kenties siirtyneen paremmille kalastusapajille. Jatkoimme syvemmälle metsään ja mielenkiintoisia lintuja alkoi löytyä. Kuten oppaani kertoi, toisinaan paikka voi todella hiljainen, mutta nyt havaitsimme harmaapäälepinkäisen. Pääsin myös kuvaamaan tätä todella arkaa lintua. Lisää mielenkiintoisia lajeja olivat kylähelttasieppo, pensasininokka sekä vihertöyhtöturaco. Vietimme hetken eläintarhan piilokojussa, mutta mitään erityistä ei ilmestystynyt lintujen juomapaikalle. Paluumatkalla näimme vilauksen afrikanlintuhaukasta ja opastani jäi harmittamaan, ettemme päässeet kuvaamaan piilottelevaa petolintua. Jälleen hyvä lintupäivä ja iltapäivällä vietimme aikaa Tarjan kanssa hotellin altaalla.
|
Abukon suojelualue
Guineansukasnokka (Bleda canicapillus)
Vihermarakatti
Iltapäivä hotellin allasalueella
26.2.2019 Toubacouta Senegal
Tänään lähdemme kolmen päivän matkalla Gambian pohjoispuolen Senegaliin. Odottaessamme opasta Saineytä puoli kahdeksaksi, näin hotellin yläpuolella ison ja eksoottisesti lentävän turacoa muistuttavan linnun. Afrikanvaristen hätistellessä outoa ilmestystä se pakeni lähipuuhun ja jäi onneksemme paikalliseksi. Sain kuvattua linnun ja se paljastui pussisarvinokaksi. Kun Sainey saapui hän totesi linnun olevan varmistettu ensihavainto Banjulin alueella ja kokeneelle oppaalleni gambiapinna. Hyvä onni päättyi kuitenkin nopeasti, sillä saavuttuamme Banjulin lauttarantaan liikennöinti pohjoisrannalle oli jälleen pysähtynyt. Nopean pohdinnan jälkeen päätimme kiertää Senegaliin Farafennin sillan kautta. Ylimääräistä ajomatkaa tuli n. 350 kilometriä. Matkalla ilahdutti kaarteleva savannikotka sekä sahelinkäärmekotka. Tullimuodollisuuksien jälkeen pääsimme Toubacoutaan ja kauniiseen hotelli Keur Salumiin. Illalla teimme parin tunnin veneretken lähikosteikolle. Lopuksi veneitä alkoi kerääntyä erään lähisaareen ympärille ja auringonlaskun aikoihin saimme seurata jopa satojen haikaroiden sekä kaislamerimetsojen saapumista yöpymispensaikkoon. Illallisella nautimme alkupalaksi mustekalaa ja pääruoaksi barrakudaa. Uni maistui pitkän päivän jälkeen.
|
Guineansarvinokka (Ceratogymna elata), vain muutama havainto Gambiassa
Banjulin satama-alue
Farafennin uusi silta
Hotelli Keur Saloun, Toubacouta
Goljathaikara (Ardea goliath)
Haikarat ja merimetsot saapuvat yöpymään
27.2.2019 Kaolack Senegal
Nukuimme hyvin eilisen rankan ajomatkan jälkeen. Ennen aamupalaa istuimme ulkona ja aamu valkeni hieman pilvisenä. Lähipuun alla ruokaili parvi kannusfrankoliinejä. Pensaasta kuului tuttua varoittelua, punarinta on eksynyt näin etelään muuttomatkallaan. Lähdimme ajamaan koilliseen kohti Kaolacia. Oli melkoinen tuuli ja hiekka pöllysi. Saavuimme vilkaaseen taajamaan ja pienen paikallisen avustuksen avulla saavuimme hotelli Le Relais de Kaolackiin puolenpäivän aikaan. Kuvasin huonesiivousta odotellessa riuttatiiroja sekä kaitanokkalokkeja. Myös nuori ja aikuinen valkosiipilokki suorittivat ohilennon hotellimme edustalla. Lounaan jälkeen lähdimme kohti afrikansirohaukkojen yöpymispaikkaa. Matkasimme noin parinkymmenen kilometrin päähän Kaolacin eteläpuolelle. Matkalla havaitsimme kolme eri korppikotkalajia puussa istumassa, savanni-, suomu- ja hanhikorppikotkan. Sahelinkottarainen ruokaili puun alla. Saavuimme pienelle joelle ja paikallinen opas odotti pienen puisen veneensä kanssa. Ylitimme pelkoja uhmaten pikkuruisen, mutta kuulemma syvän jokiuoman ja lähdimme kävelemään kohti kahden kilometrin päässä näkyvää metsikköä. Noin kuuden aikaan kymmeniä afrikansirohaukkoja alkoi laskeutua lähipuiden latvoihin. Todella ikimuistoinen kokemus. Hieman myöhemmin myös pikkutuulihaukkoja saapui yöpymispuihin. Palasimme hotelliimme kahdeksalta ja kalaillallisen jälkeen oli vuorossa ansaittu lepo sekä kylmä olut.
|
Majapaikka Kaolacissa
Kanootilla kohti afrikansirohaukkojen yöpymispaikkaa
Afrikansirohaukka (Chelictinia riocourii)
Pikkumehiläissyöjä (Merops orientalis)
28.2019 Paluu Banjuliinl
Hyvin, mutta Tarjan mielestä levottomasti nukutun yön jälkeen heräsimme seitsemän aikaan. Aamutoimien jälkeen ennen aamupalaa istuimme lähirannalla auringonnousua ja lokkipaljoutta ihastellen. Yhdeksän jälkeen aloitimme paluun Gambiaan. Pysähdyimme Farafennin risteykseen pohtimaan paluureittiä. Sainey soitti lauttarantaan ystävälleen, joka kertoi lautan liikennöivän. Ajoimme reipasta vauhtia kohti rajavyöhykettä. Matkalla tielle pomppasi parvi louhikkopyitä, jälleen uusia gambiapinna. Myös pikkutuulihaukka saalisti aukealla paikalla. Parin poliisipysähdyksen vuoksi saavuimme laivarantaan ennen puoltapäivää. Saineyn ansiokkaalla puhetaidolla pääsimme läpi tiheän lauttaa odottavan ihmisjoukon. Automme oli viimeinen, joka pääsi lauttaan sisään. Gambiajoen ylitys kesti noin puoli tuntia ja satamassa yritimme löytää uivasta lokkiparvesta etelänselkälokkia. Emme onnistuneet, koska selkälokista erottaminen on helpompaan vierekkäisistä linnuista kokoeron avulla. Banjulissa nautitun lounaan jälkeen kävimme lähimarketissa ja palasimme neljän jälkeen hotelliimme. Senegalista löysimme muutaman hienon lintupaikan, kommunikointi oli hieman vaikeaa ranskan kielellä ja maaseudun muovijäte yllätti. Taajamien pikkukylät olivat Gambiaan verrattuna hiljaisia. Onnistunut retki jälleen kerran.
|
Aamuhavainnointia joen läheisyydessä
Hiljainen pikkukylä Senegalissa
Banjulin lautta
Vaaleasininärhi (Coracias cyanogaster) Sun Beach hotellin puutarhassa
1.3.2019 Rantapäivä hotellilla
Aamulla heräsimme kovaan tuulen kohinaan. Jo eilen sääennusteesta päättelin, että tuulen suunta on suoraan päin terassiamme. Perinteisen aamun mahalääkityksen nautimme sisätiloissa. Aamupalan jälkeen suuntasimme auringonottoon hotellin allasalueelle. Tuuli edelleen navakasti, joten aurinkovarjon pystyttäminen oli mahdotonta. Lounaan jälkeen siirryimme meren rantaan palmun alle suojaan auringolta. Siirryin neljän aikaan Cape Pointin kärkeen kuvaamaan niemen ohittavia lintuja. Parvi pikkukuoveja lensi pohjoisen suuntaan matalalla veden pinnan yllä. Taivaalla kaarteli sääksi ja sain hyviä lentokuvia keltapäähaukasta. Räyskat, kuningas-, riutta sekä hietatiirat lensivät ohi niemenkärjen. Päivän lepo teki hyvää Senegalin retken jälkeen, mutta taas huomenna mennään tutustumaan Gambian luontoon ja linnustoon.
|
Sun Beach hotelli
Päiväkävelyllä
Harmaapäälokki (Larus cirrocephalus) hotellin rannassa
Keltapäähaukka (Falco biarmicus)
2.3.2019 Marakissa
Eilen poltin hieman toista jalkaani auringossa, joten varmuuden vuoksi oli pukeuduttava pitkiin housuihin päivän retkelle. Yöllä nukuin huonosti kipeän jalan vuoksi. Tänään retkikohteena oli minulle jo entuudestaan tuttu Marakisan eteläpuolen jokialue. Sainey oli valmiina hieman puoli kahdeksan jälkeen. Brikaman taajamassa oli paljon paikallisia liikkeellä, olihan lauantai ja markkinapäivä. Automatkaan kului reilu tunti ja Saineyn valmistellessa kanoottia katselin ympäröivää jokimaisemaa. Kaunis vaaleasininärhi lensi ylitseni ja sahelinpaksujalat pelästyivät Saineyn työntäessä kanoottia veteen. Etenimme hitaasti eteenpäin oppaani meloessa ja minun tarkkaillessa ympäristöä. Afrikankeisarikalastaja ponnahti lentoon yllättäen ja lampiviklo ruokaili jokirannan liejussa. Muutama turturikyyhky päivysti joenvarren pensaassa. Tuuli oli myötäinen ja pohdin paluumatkaa vastatuuleen. Olimme jo jättää kanootin rantaan ja siirtyä kävelijöiksi, mutta minun siirtyessä veneessä etupenkkiin aloimme päästä taas eteenpäin. Jatkoimme autolla joen toisella puolella sijaitsevaan ravintolaan, jonka katetussa pihapiirissä on hyviä lintujen juoma-astioita. Sain kuvattua kolmea eri lajin kottaraista sekä vihdoinkin oppaani löytämää toista afrikankeisarikalastajaa. Taivaalla kaarteli palmu- sekä nuori kiljumerikotka. Palasimme hotellille sovitusti kahden aikaan ja matkalla piipahdin ostamassa vaimon huomista synttäripäivää juhlistaakseni pullon kuplajuomaa. Vietin illan terassin varjossa punaisia jalkojani varoen Tarjan ottaessa aurinkoa meren rannalla.
|
Marakissan kanoottiretki
Kutojalinnun pesiä
Paimenharakat (Ptilostomus afer) juomapaikalla
Riuttahaikara (Egretta gularis)
3.3.2019 Vatsavaivoja ja Tarjan syntymäpäivä
Aamulla oli tarkoitus juoda lasilliset kuplivaa vaimoni syntymäpäivän kunniaksi. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska olimme molemmat vatsavaivaisia. Eilen oli ollut Lariam-malarialääkkeen aika ja tutut sivuoireet palasivat taas hieman voimakkaampina, huimausta, pääkipua ja vatsavaivoja. Pientä kuumettakin oli Tarjalla illalla. No, käytin sisäpäivän digikuvien tarkasteluun. Tälle retkelle hankin pienen kannettavan tietokoneen ja retkitarinoiden sekä päivän kuvien selaaminen sujuu helposti. Kävin myös Cape Pointin kärjessä seuraamassa merilintujen liikehdintää, mutta mitään erityistä kuvattavaa ei tällä kertaa löytynyt.
|
Tarjan syntymäpäivä
Iltakuvaushetki hotellin rannassa
Rannan lintuopastuspiste
Riuttatiira (Sterna sandvicensis)
4.3.2019 Brufut Woods ja shoppailua
Aamulla heräsimme kumpikin hyväkuntoisina. Tarja nukkui lähes puoli vuorokautta ja vatsavaivat olivat poissa. Aamupäivän vietimme rannalla aurinkoa ottaen. Sainey tuli hakemaan meitä iltapäivällä kolmelta ja kävimme läheisessä supermarketissa ostamassa tuliaiset työkavereille. Tarja jäi hotellille ja lähdimme oppaani kanssa Brufutin metsäalueelle. Valitettavasti liikenneruuhka oli taas melkoinen ja pääsimme perille reilun tunnin päästä. Savannimedestäjä oli ruokailemassa kukissa ja haaramehiläissyöjä istui puun oksalla. Liekkitikkanen naputteli puun keltaista hedelmää, kaksi pisamatikkaa äänteli vieressämme. Päivän paras havainto ja taas uusi gambiapinna oli ohilennon suorittanut palmuhaukkapariskunta. Vietettyäni vielä hetkisen lintujen juottopaikalla palasimme hotellille puoli seitsemän. Illalla vietimme suomalaisten naapuriemme Henrikssonien kanssa myöhästyneitä Tarjan synttäreitä.
|
Brufutin metsäalue
Brufutin suojelualue
Liskohaukka (Kaupifalco monogrammicus)
Punaparatiisimonarkki (Terpsiphone rufiventer) hyönteisjahdissa
5.3.2019 Old Cape Road ja paluuvalmistelut
Aamulla heräsimme virkeinä puoli kahdeksan aikaan. Tajusimme vasta pari päivää sitten, että ikkunassamme on tuuletusmahdollisuus ja nyt öisinkin on ollut miellyttävän viileää. Aamupalan jälkeen päästin lähteä vielä pienelle retkelle, koska saimme huoneeseen muutaman tunnin lisäaikaa ja myös iltapäivän lentokenttätaksin sovittua. Lähdin taksikyydillä läheiselle Cape Roadin sillalle ja ajattelin palata myöhemmin jalkaisin takaisin hotellille. Hieta- ja riuttatiiroja lensi ohitseni merelle päin. Neljä pelikaania laskeutui kosteikolle. Tutut pikkukuovit ja rantasipit ruokailivat lietteellä. Parvi jouhipääskyjä pysähtyi sillan asfaltille etsimään hyönteisiä. Heinäkerttu oli näyttävästi kuvattavissa paluumatkalle. Hotellille palattuani kirjoitin vielä hieman retkitarinaan tietokoneella ja siirsin viimeiset kuvat oikeisiin kansioihin. Myöhäisen lounaan jälkeen pakkasimme matkatavarat ja taksi oli valmiina hieman ennen viittä. Iltapäiväruuhka oli taas melkoinen, mutta onnistuimme pääsemään ajoissa Banjulin lentokentälle ja lähtöselvitys sujui joutuisasti. Lento Suomeen lähti aikataulussa puoli kahdeksan ja Helsingissä olimme hieman ennen aamu seitsemää. Kotiin Seinäjoelle saavuimme puolenpäivän aikaan.
|
Hotellihuoneemme
Old Cape`n silta
Supermies
Jo melkein takaisin Suomessa
Loppukommentit
Kolmas Gambianmatkamme oli onnistunut. Terveystilanne meillä kummallakin oli hyvä lukuun ottamatta malariapillereiden aiheuttamaan heikkoa oloa. Ehkä vaihdamme seuraavalla matkalla Lariam-malarialääkkeen toiseen. Yleinen ilmapiiri Gambiassa oli positiivisempi uuden presidentin valinnan jälkeen. Ihmiset ovat paremmin työllistettyjä ja ikäviä poliisipartioita näkyi enää harvakseltaan. Senegal tuntui mielestämme vielä Gambiaakin köyhemmältä maalta. Muoviroskaa tässä Gambiaa ympäröivässä maassa riittää. Senegalin lintukohteet oli oikein valittu ja mikäli lauttayhteys toimii niin tässä maassa kannattaa vierailla. Ranskan kieli tietenkin haittaa keskustelua paikallisten kanssa. Gambiassa oppaaksemme olimme alun perin sopineet tutun Mamadoun, mutta hänen työesteidensä vuoksi Sainey Barry oli oppaamme koko matkan ajan. Hän on luotettava, ystävällinen ja hyvin linnut tunteva opas. Hänelle oli tosin tyypillistä olla vartin myöhässä sovituista tapaamisista, mutta muuten kaikki sujui sulavasti. Sainey oli suuri reggae-musiikin ystävä ja Bob Marleyn hitit alkoivat tuntua liiankin tutuilta kahden viikon aikana. Liikenne aamuisin ja iltapäivisin paikallisten työpäivän päättyessä oli todella ruuhkainen ja puolentunnin ajomatka kesti helposti tuplasti enemmän. Retkellä näin 212 eri lintulajia, mikä on huomattavasti viikon retkiäni enemmän. Uusia gambiapinnoja kertyi yllättäen 47, mikä oli positiivinen yllätys. Kolmen gambianmatkan yhteislajimääräni on 250, kun Gambiassa on nähty 608 eri lintulajia. Hotellimme Sun Beach sijaitsi hienolla paikalla niemen kärjessä ja ruoka oli todella maukasta. All inclusive valinta osoittautui hyväksi ratkaisuksi raskaiden retkien jälkeen. Seinänaapureillemme Nannelle ja Henkalle suuri kiitos hauskasta seurasta. Nyt ehkä seuraavaksi matkakohteeksi valitsemme jonkun muun maan, mutta ehkäpä palaamme vielä neljännen kerran tähän `Smiling Coast` Länsi-Afrikan valtioon.
|
Lajiluettelo, 212 lintulajia
| |
|