INTIAN GOA 18.2.2018 - 5.3.2018
18.2.2108 Lento Intian Goaan
Majoituimme pojan luokse Helsinkiin. Aamulla käynti Wright`n taidenäyttelyssä Ateneumissa. Saavuimme lentokentälle hieman neljän jälkeen ja Finnairin lento lähti Intiaa kohti aikataulussa klo 18.50.
|
19.2.2018 Radisson Goa Candolim hotelli, lähiretkeilyä
Saavuimme Goaan aikataulussa 6.30 paikallista aikaa, mutta edellisen koneen lastaus viivästytti lentokentälle pääsyä. Bussiparkissa tein ensimmäiset lintuhavainnot: bramiinihaukka, jalohaikara, haarahaukka. Lämpimän kostean bussimatkan jälkeen saavuimme hotellille klo 8.10, mutta hotellisiivousten vuoksi saimme huoneen vasta 13.30. Tapasin ennalta sovitun oppaan ja sovimme huomisesta Carambolimin retkestä. Pienen lähialuekierroksen jälkeen palasin hotellille. Sain kuvia mm. pikkumehiläissyöjästä. Toisen kerroksen hotellihuoneen parvekkeelta kuvasin punaposkibulbulin ja intianharjatiaisen. Myöhäisen illallisen jälkeen väsyneet matkalaiset vetäytyivät ansaitulle levolle.
|
Radisson hotelli
Tutustumisretkellä lähikadulla
Illan hyttyskarkotus
20.2.2018 Carambolin Lake, vatsaväänteitä
Oppaani Rama Govegaar odotti sovitusti hotellin parkkipaikalla. Ajoimme aamuruuhkaisella tiellä kohti legendaarista lintupaikkaa Carambolinjärveä. Ensimmäisen pysähdyksen teimme Santa Cruzin kylän lähistöllä. Ajoimme kulotetulle pellolle ja mielenkiintoista kuvattavaa löytyi: iso-, riisi- ja nummikirvisiä ruokaili pellolla. Kolme pikkumarabua istui puun latvassa ja kookas sulttaanikalastaja äänteli sähkölangalla. Saavumme Carambolimjärvelle ja kuuluisan lintujärven vesi oli matalalla, joten kahlaajia ja sorsalintuja oli näköpiirissä runsaasti: 500 intianviheltäjäsorsaa, parikymmentä sulttaanikanaa ja noin 150 mustapyrstökuiria. Jatkoimme Carambolimin metsään ja mielenkiintoista nähtävää löytyi: safiirimehiläissyöjä, punakottarainen, huppukuhankeittäjä ja opastakin säväyttänyt intianmalkoha. Paluumatkalla hotellille pysähdyimme Pilernen kylän kohdalla oleville kuiville riisipelloille. Aasianrakonokka ruokaili pellolla ja ruskoperälepinkäinen päivysti sähkölangalla. Saavuin puolenpäivän jälkeen hotellille ja olo vaikutti hieman heikolta. llta sujui vähemmän mukavasti oksentaessa.
|
Oppaani Rama Govegar
Candolimjärven torni
Intianviheltäjäsorsat (Dendrocygna javanica)
21.2.2018 Hotellilla toipumassa
Huonon voinnin vuoksi peruin päivän retken. Olimme kumpikin vuoteenomina ja onneksi saniteettitilat olivat aivan vieressä. Soitin aamulla oppaalle ja saimme paikallisen lääkärin hotellille jo ennen kymmentä. Asiallinen ja ystävällinen tohtori (komea Tarjan mielestä) määräsi meille neljää erilaista lääkettä ja uskoi meidän toipuvan parin päivän aikana. Päivällä siirtelin kuvia ja kirjoitin matkaraporttia voinnin mukaan. Iltapäivällä lintukuvaajan olo parani ja pienen iltalenkin aikana sain kuvattua jouhipääskyä sekä malabarinmedestäjää. Soitin illalla oppaalle ja sovin huomisen päivän retkestä.
|
Silkkihaikara (Egretta garzetta)
Kauluskaija (Psittacula krameri)
Pääkatu hotellin vieressä
22.2.2018 Pilerne Wood ja Divar Islands
Kohtuullisen yöunen jälkeen tapasin aamukahdeksalta legendaarisen Goa-lintuoppaan Santosh Redkarin ja hänen ehdotuksestaan lähdimme Pilernen taajaman läheiselle metsäalueelle. Menomatkalla kiljukotka istui palmun oksalla ja mielenkiintoisia metsälintuja löytyi oppaani avustuksella: valkovatsa- ja viiridrongo sekä paratiisimonarkki. Kalahuuhkajan etsintä lähteen läheisyydestä ei onnistunut, mutta kaksi kalakäärmettä väijyi lähteen kivenkoloissa. Palasimme hotellille puolenpäivän aikaan vesitankkauksen, paikallisen lintukirjan hankinnan ja rahanvaihdon jälkeen. Hotellilla uinnin jälkeen palauduin aamun retkestä ja myös Tarjan olo oli parantunut. Iltapäivällä kolmen aikaan lähdimme Rama Govegarin kanssa katsastamaan Divar Islandin päiväpetotilanteen. Todella ruuhkaisen ajomatkan ja lauttakyydin jälkeen saavuimme laajalle, kuivuneelle peltoaukealle. Liitohaukan kuvaamisesta olin haaveillut pitkään ja nyt se onnistui. Paluumatkalla piispahaikara ruokaili pellossa ja kaksi ruostepääskyä päivysti sähkölangalla yhdessä haarapääskyjen kera. Pitkän ja helteisen päivän päätteeksi kuuntelimme terassiltamme päivän musiikkikonserttia ja seurasimme aikuisten intialaisten uinnin opettelua. Onneksi meillä Suomessa lapset saavat jo alakoulussa uinninopetusta.
|
Santosh Redkar
Mustadrongo (Dicrurus macrocercus)
Divarsaaren lautta
Liitohaukka (Elanus caeruleus)
23.2.2018 Zuari River
Heräsimme aamukuudelta ja söimme breakfastboxit hotellihuoneessa. Rama Govegar odotti hotellin pihassa aamuseitsemältä. Liikenne oli normaalia rauhallisempaa aikaisin aamulla ja noin tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Zuarijoelle. Hieman kahdeksan jälkeen siirryimme katettuun veneeseen ja seurassamme oli myös pohjoisintialainen lääkäri perheineen. Venerannan sillan vaijerissa päivysti muuttohaukka. Siirryimme syvemmälle jokisuistoon ja oppaamme sekä kaksi asiantuntevaa veneenkäyttäjää avustivat lintujen havainnoinnissa. Upea riikinkukko istui kivellä, kaksi rantakurvia ruokaili laskuveden paljastamalla lietteellä ja mustapääkalastaja tarkkaili liikettä vedessä. Jakobiinikäki lennähti ohitsemme pensaikkoon ja onnistumme havaitsemaan sekä aikuisen että nuoren seepraluhtakanan. Paluumatkalla kuvasin vielä turkoosikalastajaa. Olimme takaisin hotellilla puolenpäivän aikaan ja loppupäivä kului levätessä ja kuvia katsellessa.
|
Zuarijoki
Riikinkukko (Pavo cristatus)
Lintukuvaaja ahkerana
Kuningaskalastaja (Alcedo atthis)
Krokotiili aamuauringossa
24.2018 Mapusan markkinat
Tänään oli rauhallisempi päivä. Vihdoinkin saimme nukuttua yön kunnolla. Aamupalan jälkeen päätimme lähteä Mapusan markkinoille. Soitin oppaalleni Santoshille, ja sovimme lähtöajaksi 11.00. Noin puolentunnin ajomatkan jälkeen saavuimme markkinapaikalle. Oli todella lämmin sää ja voimakkaiden torituoksujen jälkeen päätimme palata hotellille. Paluumatkalla Santosh ehdotti käyntiä valkomerikotkan pesäpaikalla ja sainkin kuvia aikuisesta kotkasta. Myös isokauluskaijapariskunta oli hyvin kuvattavissa. Kävimme juomassa virvoitusjuomat Beira Mar hotellissa. Oppaan opastamana ja monen paikallisen neuvomana löysimme Calancutessa sijaitsevan pizzaravintolan. Paikallisten intialaisten turistien kanssa kuuntelimme orkesterin soittoa illan päätteeksi.
|
Mapusan markkinat ja Tarja
Beira Mar hotellin terassi
Isokauluskaija (Psittacula eupatria)
25.2.2018 Dudhsagarin vesiputoukset
Tänään oli ohjelmassa retken ainut Aurinkomatkojen järjestämä matka Dudhgasarin vesiputouksille. Lähtö hotellilta oli hieman yli seitsemän ja noin parin tunnin ajomatka etelään alkoi. Jälleen aamuliikenne oli varsin rauhallista ja saavuimme aamupalapaikalle yhdeksän aikoihin. Siirryimme seitsemän hengen maastureihin ja noin kahdentoista kilometrin matka erittäin huonoa tietä pitkin alkoi. Perillä kuvasimme kaunista vesiputousta ja sain muutaman kuvan apinoistakin. Lintuja oli vähän näkyvissä. Paluumatkalla teimme pysähdyksen hindutemppeliin ja olimme takaisin hotellilla neljän aikaan. Illalla etsimme jo toistamiseen ruokapaikan hotellin ulkopuolelta, koska intialainen ruoka ei vain meille maistunut. Kanapippuripihvi muusilla todellakin maistui, mutta oluisiimme lensi pikkuötököitä. Tänään hotellilla ei onneksi ollut iltaohjelmaa.
|
Dudhsagarin vesiputoukset
Apinaperhe päivälevolla
26.2.2018 Curtorim Lake
Aamulla oli treffit puoli seitsemältä Rama Govegarin kanssa. Rama ehdotti, että lähtisimme etelän suuntaan Curtorim järvelle. Ajomatkaa oli noin tunnin verran ja perillä odotti todella hieno lintujärvi. Aamuaurinko paistoi sopivasti takaa ja uusia lajeja alkoi ilmestyä: jokitiira, musta- ja sitruunavästäräkki, pronssi- ja pitkäpyrstöjassana sekä paikallinen intiankuhankeittäjä. Jatkoimme muutaman kilometrin takaisin pohjoiseen ja saavuimme matalalle, kostealle peltoalueelle, jossa oli todella paljon sorsia: 200 jouhisorsaa, 100 lapasorsaa, 50 heinätavia, muutamia kyhmysorsia sekä satoja viheltäjäsorsia. Todellinen löytö oli varjossa lymyilevät suippopyrstökurpat. Palasimme hotellille yhdeltä iltapäivällä ja sain matkalla vielä lentokuvia harjakotkasta. Hotellin terassilla onnistuin vihdoin kuvaamaan kauniin punaharmaan karmiinimedestäjän. Illalla olimme vaimon kanssa ihailemassa kaunista auringonlaskua merenrannalla.
|
Curtorimjärven läheiset riisipellot
Smyrnankalastaja (Halcyon smyrnensis)
Kenttähyyppä (Vanellus indicus)
27.2.2018 Morjim ranta ja Siolimin riisipellot
Santosh Redkar odotti aamulla hotellin pihassa seitsemän aikaan. Lähdimme kohti Morjimin rantaa. Matkalla Santosh pysäytti auton ja sain kuvattua intiantokon puun latvassa. Jatkoimme kohti Morjimin rantaa ja Santosh varoitteli liiasta ihmisliikenteestä rannalla, mutta rantaan päästyämme kymmenen kulkukoiraa ympäröi automme. Sanoin Santoshille, etten erityisemmin pidä vapaista kulkukoirista, joten rannalla päästyämme oppaani vastasi koirista ja minä sain odotetut kuvat mustajalka-, ylänkö- ja aavikkotyllistä. Vuokrasimme veneen rannasta ja pääsin joen keskellä olevalle hiekkasärkälle. Sain kuvattua mahtavasti lokit ja tiirat. Mustapäälokki, selkälokki ja harmaa- ja naurulokit pysähtyivät hiekkasärkillä. Lisäksi kumpikin töyhtötiiralaji, hieta- ja riuttatiira sekä valkoposkitiira lepäsivät hiekkasärkällä. Paluumatkalla kävimme Siolimin riisipelloilla. Hetken odottelun jälkeen noin kymmenestä kiljukotkasta nousi siivilleen muutama ja myös valkomerikotka oli kuvattavissa. Hotellin musiikkitarjonta oli loppunut, joten omat suosikkikappaleet täytyi soittaa kännykästä.
|
Intiantoko (Ocyceros birostris)
Morjimin veneretki
Morjimin lokkisaari
Siolomin riisipellot
Pronssi-iibikset (Plegadis falcinellus)
28.2.2018 Bondlan metsäalue
Aamulla kuuden aikaan Rama Govekar odotti hotellin parkkipaikalla. Edessä oli puolentoista tunnin ajomatka Bondlan kuuluisalle metsäalueelle. Bondlan puistoalueen portit avataan vasta yhdeksältä, joten pysähdyimme avoimelle, puistoiselle alueelle ja Rama laittoi kaiuttimista intianpitan ääntä soimaan houkutukseksi. Lintu vastasi vaimeasti ja lensi tien ylikin, mutten päässyt kuvaamaan tätä yhtä Intian tunnetuimmista linnuista. Ilma oli vielä hieman viileä ja uusia lintuja alkoi ilmestyä kuvattavaksi: valkokorvaseppä, huppukuhankeittäjä, malabarintogo, aasiantöyhtötikka ja kultaotsalehvi. Ajoimme sisään puistoon ja sain kuvattua mustaotsanakkelin monen yrityksen jälkeen ja todella upean sinisen intianjokirastaan. Myös valkoisen muodon paratiisimonarkki lennähti eteemme ja metsävästäräkki tepasti hylätyn rakennuksen edustalla. Palasin hotellille yhden aikoihin ja Tarja saapui terveyshoidoistaan kolmen aikoihin. Huomenna aiomme nukkua hieman myöhempään aamulla ja vasta iltapäivällä on uuden retken aika.
|
Bondlan metsäalue
Huppukuhankeittäjä (Oriolus xanthornus)
Puistosinisieppo (Cyornis tickelliae)
1.3.2018 Lepoa ja Fort Aquada
Ansaitun aamulevon jälkeen suuntasimme Candolimin merenrannalle. Auringonottoa ja uintia leppoisassa merivedessä, kunnes venäläiset turistit valtasivat parhaat paikat rannalta edestämme. Iltapäivällä lähdin Santoshin kanssa hotellin eteläpuolella sijaitsevalle Fort Aquadan kukkulalle. Oli todella kuuma seistä auringossa, mutta viiden aikoihin lintuja ilmestyi kuvattavaksi: valkomerikotka, arovarpushaukka hienosti lähipuussa, nuori huppukuhankeitäjä, viitakerttunen ja harmaavatsamonarkki. Pittaa ei löytynyt yrityksistä huolimatta, mutta Tarjalle selvisi eilisen terveyshoidon jälkeen, että hän on intialaisen lääketieteen mukaan Pitta-ihminen?
|
Pikkumehiläissyöjä (Merops orientalis )
Pikkukylä
2.3.2018 Mayem järvi ja metsä
Lähdimme Santoshin kanssa aamulla 6.30 kohti Mayemjärveä. Ajomatkaa oli noin tunti ja erityisesti järveä ympäröivä metsäalue on linnustoltaan rikas. Matkalla avoimelta peltolakeudelta löytyi viisi intianhyyppää, piispahaikara ja parvi puussa ruokailevia oranssiviherkyyhkyjä. Parkkeerasimme auton Santoshille vieraaseen paikkaan, koska polun alkupään majapaikan omistaja oli vaihtunut? Järven itäpäässä oli pieni puhdasvetinen puro, joka houkutteli siivekkäitä juomaan ja vilvoittelemaan: rastasviidakkotimali, harmaakauluspulpuli, intianjokirastas, puistosinisieppo sekä upea huiluharakkatasku. Paluumatkalla sain ihailla harjakotkan kaartelua. Palasimme hotellille puoliltapäivin apteekin ja kauppareissun jälkeen. Tänään on Intiassa väripäivä ja hotellilla oli tapahtumaan liittyvä teemailta.
|
Auringonnousu matkalla Mayemjärvelle
Piispahaikara (Ciconia episcopus)
3.3.2018 Pilerne ja Tarjan syntymäpäivä
Aamun aloitimme kuohuviinillä Tarjan syntymäpäivän kunniaksi. Vietimme aamupäivän meren rannalla ja merivesi oli todella lämmintä. Iltapäivällä oli viimeisen linturetken aika. Lähdimme Santoshin kanssa Pilernen metsäalueelle. Sää oli todella kuuma ja jopa oppaani valitteli korkeaa lämpötilaa. Tarkkailimme noin puolen tunnin ajan ilmassa kaartelevia petolintuja. Sain kuvattua pikkukotkan ja mehiläishaukan. Kävelimme syvemmälle metsään, mutta kalahuuhkaja jäi taas näkemättä. Pienelle lähteelle saapui lintuja juomaan: sinikurkkusieppo, puistosinisieppo, isotiaistimali sekä harmaakaulusbulbuli. Paluumatkalla näimme myös intiantulitöyhtötikan. Illan orkesteri oli onneksi tällä kertaa hiljaisempi.
|
Punakottarainen (Pastor roseus)
Haarahaukka (Milvus migrans)
4.3.2018 Tuliaisten hankintaa ja iltapäivä rannalla
Kävimme aamulla Newtons-marketissa ostamassa pojille t-paidat sekä tuliaiskarkit. Illalla pakkasimme matkalaukut ja yöllä neljältä siirryimme hotellilta lentokentälle. Lento Suomeen lähti 8.15 ja olimme Helsingissä 14.30. Kotiin Seinäjoelle saavuimme ilta kahdeksalta.
|
Auringolasku
Loppukommentit
Intian on turvallinen maa ja kaikkialla voi liikkua ilman häiriöitä. Oppaan mukaan maan ihmisystävällisyys johtuu hindu-uskonnosta.
Koska en ole erityisesti koiraihminen niin vapaana kulkevat kulkukoirat häiritsivät liikkumista.
Ilma on helmikuun lopulla Goassa jo todella kuuma. Keskipäivän aikaan ulkona liikkuminen kameroiden kanssa on haastavaa yli kolmenkymmenen asteen lämpötilan vuoksi.
Muutenkin parasta aikaa Ilmaston ja linnustonkin vuoksi on joulukuu, näin paikalliset lintuoppaani kertoivat. Intialaiseen ruokaan emme omassa hotellissamme tottuneet.
Meillä molemmilla oli vatsaongelmia, vaikka pyrimme välttämään kalaa, kermatuotteita ja valmiiksi tehtyjä hedelmäjuomia ym.
Olin ottanut yhteyttä jo Suomessa kahteen paikalliseen lintuoppaaseen ja heidän avustuksellaan retkeily oli antoisaa ja turvallista.
Liikenne on kaaosmaista ja opasteita on tien varsilla vähän. Oppaat tuntevat parhaat lintupaikat ja auttavat lintujen löytämisessä ja määrittämisessä.
Itselläni oli lintujen kuvaaminen tärkeintä ja lintulistan kokosin vasta Suomeen palattuani. Goan matka oli ensimmäinen kahden viikon reissu ja nyt jäi aikaa levollekin.
Varmasti palaamme Intiaan vielä uudestaan, ehkäpä seuraavan kerran vuodenvaihteessa.
|
Santoshin ja Raman käyntikortit
Lajiluettelo, 209 lintulajia
| |
|