SHARM EL SHEIK 2-9.4.2004
Matkustin perheeni kanssa Egyptiin huhtikuun alussa vuonna 2004. Matkakohteemme oli Siinain niemimaan eteläkärjessä oleva Sharm El Sheik. Majoituimme Naama Bayn lahdelta noin kilometrin pohjoiseen sijaitsevaan Hilton Drean Villas hotelliin. Retkeilin lintupaikoilla aamupäivät ja iltapäivät vietin perheeni parissa. Siinain eteläkärjen parhaat lintupaikat löydät tästä. Tutustuin alueen lintupaikkoihin jo etukäteen internetissä. Siirryin lintupaikkoihin taksilla ja minulla oli sama kuljettaja koko viikon ajan. Taksi oli edullinen ja toisaalta auton kuljettaja toimi myös oppaana. Tosin taksin kuljettaja ei tuntenut paikallisia lintupaikkoja, joten ennakkovalmistelut Suomessa olivat välttämättömiä. Sharm El Sheik ympäristöineen oli turvallinen matkailukohde. Ehkäpä pyramideilla muutama vuosi sitten sattunut ampumavälikohtaus oli tiukentanut turvatoimia suosituissa matkailukohteissa. Eniten lintuja oli rannikon läheisyydessä sekä hotellien puutarhoissa. Siinain sisäosat ovat kallio- ja hiekkaerämaata ja liikkuminen erämaassa oli osittain rajoitettua miinavaaran vuoksi. |
![]() |
![]() |
LAJILUETTELO: |
Naama Bay 3.4.2004 |
Lietealtaat 4.4.2004 |